lauantai 28. joulukuuta 2013

Gluteiinittomat porkkanasämpylät

Vatsani on aiheuttanut minulle harmia kipuilemisen vuoksi lähes koko aikuisikäni. Olen yrittänyt noudattaa monenlaisia ruokavalioita ilman suurempia vaikutuksia. Syksyn aikana siirryin gluteiinittomaan ruokavalioon, koska huomasin vatsavaivojeni helpottavan jättäessäni leivän pois. Ajoittain sorruin syömään vanhojen ruokailutottumusten mukaisesti ja se kostautui pian. Jätettyäni gluteiinin pois ruokavaliostani huomasin myös jatkuvan ärtyneisyyden ja väsymyksen tunteen lievittyneen. Pakko kuitenkin myöntää, että kaipaan kunnon ruisleipää. Olen kokeillut kaupan valikoimista erilaisia gluteiinittomia leipiä ja tehnyt leipää myös itse. Olen aina ollut leivän ystävä ja myönnän, ettei gluteiiniton leipä tavallista leipää korvaa, ei sitten millään. En siltikään ole enää valmis kärsimään jatkuvista vatsakivuista. Tällä ruokavaliolla mennään siis.

Leivonta ei ole lainkaan helppoa gluteiinittomista jauhoista. Olen tutustunut ksantaaniin, joka on siis sokerista valmistettava luontainen sakeuttamisaine, joka korvaa sitkon gluteiinittomassa leivonnassa, antaa kuohkeutta taikinaan ja tekee leivän kuoresta rapean. Mutta ei sekään ihmeitä tee. Nyt siis uusia haasteita kohti ja opettelemaan gluteiinitonta leivontaa.

Tässä tänään leipomieni gluteiinittomien porkkanasämpylöiden ohje:

500 g porkkanasosetta
50 g hiivaa (tai 1 pss kuivahiivaa)
1 tl suolaa
1-2 rkl siirappia
2 dl kaurahiutaleita
2 tl ksantaania
6 dl gluteeinitonta jauhoseosta
75 g voita tai 1 dl öljyä

Lämmitä porkkanasose noin 37 asteiseksi. Liuota hiiva soseeseen. Lisää kaurahiutaleet ja anna turvota hetken aikaa. Lisää sitten siirappi ja suola. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää kokoajan sekoittaen taikinaan. Lisää rasva loppuvaiheessa. Muotoile taikinasta pyöreitä sämpylöitä ja anna kohota pellillä noin tunnin ajan. Paista uunissa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Rosoisesta ulkonäöstään huolimatta sämpylöistä tuli kuohkeita ja maukkaita.

torstai 26. joulukuuta 2013

Keskeneräisiä asioita ja Banaanimuffineja

Nyt kun elellään vuoden 2013 viimeisiä päiviä, on hyvä saattaa päätökseen mahdollisimman moni keskeneräinen asia. Minulle siunaantui joulukiireiden jälkeen hetki aikaa hengähtää ihan itsekseni. Minä olen ihminen, joka pitää muiden ihmisten seurasta tiettyyn pisteeseen asti. Ja sitten kun en enää pidä, niin sitten en todellakaan pidä. Olen parempi ihminen, kun saan aina toisinaan olla  hetken aikaa itsekseni. Uskon, että sama koskeen myös monia muita kanssakulkijoitani. Ehkäpä kaikki riidat ja jopa sodat olisivat ehkäistävissä, mikäli vastapuolet ymmärtäisivät ajoissa ehdottaa toisilleen, että jospa oltaisiin molemmat omissa oloissamme hetken aikaa. Kun ottaa askelen taaksepäin ja asioita pohtii hetken aikaa itsekseen, saattaa huomata, että se mikä toisessa tai vallitsevassa tilanteessa ärsytti ja vihastutti, onkin haihtunut taivaan tuuliin.

"Tietä voi näyttää myös antamalla sitä." -Arno Kotro

Kun pohdin vuotta 2013 taaksepäin, huomaan, että minä olen muuttunut. Kuluneeseen vuoteen on sisältynyt monenlaisia asioita, joista merkittävin lienee avioero. Avioliitossa pysyminen katsotaan kunnialliseksi, mutta myös eroaminen on kunniallista silloin kun se on kaikkien parhaaksi. Eroaminen on ollut tuskallista, mutta kasvattavaa. Samoin on ollut koko kulunut vuosi. Elämä on kuin suopotkupallo-ottelu, jossa joutuu välillä kyntämään ja konttaamaan. Elämä vaatii rämäpäisyyttä ja sisua, eikä kentälle juuttumisesta saa masentua.


Vuodelle 2014 olen suunnitellut monenlaisia asioita. Aion tehdä ulkomaanmatkan jonnekin lämpimään. Voitteko kuvitella, etten ole koskaan ollut lentokoneessa?! Lisäksi aion ottaa tatuoinnin (älkää suotta huolestuko, en aio tehdä sitä ulkomaanmatkalla). Edellisen, pienen tribaalikuvioisen merihevosen, otin 18-vuotiaana. Uusi tatuointi olkoon syntymäpäivälahja itselleni. Hyvää syntymäpäivää 33-vuotias minä. Ensi keväänä aion opiskella akupunktiota. Olen ilmoittautunut huhtikuussa alkavaan A-klinikkasäätiön 5 pisteen korva-akupunktiokoulutukseen. Jostain syytä intuitioni kehoitti minua tekemään sen Tampereella, eikä suinkaan Helsingissä, joka olisi lähempänä ja siten myös helpompi vaihtoehto. Viivyn siis samassa yhteydessä Tampereella muutaman päivän. Ja toki ensi keväänä aion saattaa loppuun myös sairaanhoitajaopintoni.

Tässä vielä banaanimuffinien ohje, joka on jäänyt julkaisematta viime syksyltä. Leivoin näitä pojalleni välipalaksi, kun hän lähti koulutielle.

Banaanimuffinit (12 kpl)

1 dl kauraleseitä
1 tl kanelia
2 dl maitoa
3 kypsää banaania
½ dl ruskeaa ruokosokeria (intiaanisokeria)
3 rkl öljyä
2 tl vaniljasokeria
1 kananmunan valkuainen
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl soijajauhoja
1 rkl leivinjauhetta

Pinnalle:

1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl kauraleseitä

Sekoita keskenään maito ja kauraleseet. Jätä likoamaan 5 minuutiksi. Muussaa banaanit karkeasti haarukalla kulhossa. Lisää sekaan sokerit, öljy ja munanvalkuainen. Sekoita kuivat aineet (+ leivinjauhe ja kaneli) keskenään ja sekoita maitokauraleseseokseen ne ja banaanimuussi. Nosta amerikanmuffini vuokiin lusikalla ja ripottele pinnalle fariinisokeri-kaneli-kauralesesos. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Tällä samalla ohjeella voi valmistaa myös vadelma-inkiväärimuffineja. Korvaa silloin kaneli jauhetulla inkiväärillä ja banaanit noin 2,5 dl vadelmia.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Jouluinen kerrosjälkiruoka

Joulukuu on taas täällä ja samoin joulupuuhat kiireineen. Nyt on joulukuu jo puolessa välissä ja jouluvalmisteluni ovat lähestulkoon täysin tekemättä. Toivon, että piparkakkutalo valmistuisi vielä tänä viikonloppuna. On melko kummallista, että yhden päivän takia tarvitsee hössöttää niin mahdottoman paljon. Toivon, että osaisin olla kiirehtimättä ja nauttisin jokaisesta hetkestä perheen ja läheisten kanssa. Sillä siitähän joulussa on oikeasti kyse. Kaikki muu on vain markkinatalouden keksimää hömppää. Jouluostoksilla käydessäni pohdin sitä, että kaikkein mieluiten lahjoittaisin ystävilleni ja perheelleni aikaa. Sitä minä kaiken tämän kiireen keskellä toivoisin myös itselleni.

Meillä joulukuu muuten alkoi pikkujoulujen viettämisellä "Arvostele illalliseni"-henkisesti. Tein kolmen ruokalajin illallisen perheelleni. Jälkiruoaksi tein ensimmäistä kertaa jouluista kerrosjälkiruokaa.


Tässä kerrosjälkiruoan ohje:

Pipareita murustettuna
200 g turkkilaista jogurttia
2 dl vispikermaa
Marjoja (esim. mustikoita ja mansikoita)
Sokeria oman maun mukaan
Päälle: sulatettua suklaata tai suklaakastiketta

Sekoita turkkilainen jogurtti, kermavaahto ja sokeri. Lisää korkeaan lasiin kerroksittain piparimurua, jogurttikermavaahtoa, marjoja ja päällimmäiseksi sulatettua suklaata tai suklaakastiketta. Anna levätä hetken aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.

Mukavaa joulun odotusta kaikille! <3

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Unien tulkintaa aamiaispyödässä


Olen haltioitunut unista. Näen unia melkein joka yö. Melkein joka aamu luen Suurta unikirjaa etsien unieni symboliikkaan merkityksiä. Unitulkinnassa on erilaisia koulukuntia. Eräs näistä on Herra Freudin unitulkinta, joka oli aikoinaan hänen psykoterapeuttinen työvälineensä. Freudin teoriat ovat mielenkiintoisia, mutta osin koomisia. Herra Freudin unien symboliikan tulkinnan mukaan meillä on vain yksi päämäärä, paritella. Kaikki muu toimintamme täällä maan päällä pyrkii johtamaan vain siihen. Haluaisin ajatella, etteivät kaikki unissani esiintyvät pitkulaiset ja pyöreähköt asiat kuvastaisi vain kiinnostustani vastakkaiden sukupuolen housujen sisältöön. Siksi siis olenkin viehättynyt Herra Freudin tulkintoja enemmän muista unitulkinnoista. Unia on tutkittu kautta ihmiskunnan historian ja aikoinaan niitä on pidetty viesteinä jumalilta tai enteinä. Useissa kulttuureissa unta pidetään jonkinlaisena sielunvaelluksena. Joidenkin teorioiden mukaan unissa sielu voi kulkea toiseen todellisuuteen, henkimaailmaan. Sinne minä siis unissani menen.

Salvador Dalin maalaukset ovat hyvin unenomaisia.
Minulle unet eivät ole vain mentaalista kohinaa, vaan sisimpäni pyrkimys nostaa asioita esiin tietoisen mielen käsiteltäväksi. Unet paljastavat sen, kuinka suuri mysteeri meidän ihmisten sisin onkaan. Yritän kirjoittaa unipäiväkirjaa ja ymmärtää sitä kautta unien viestintää. Unissa mieli ja järki, on poistettu käytöstä ja siksi unissa voi tapahtua mitä tahansa. Olen aina ollut viehättynyt surrealismista taiteessa ja esimerkiksi Salvador Dalin maalaukset ovat mielestäni kiehtovia. Surrealismissa etsitään piilossa olevia maailmoja alitajunnasta juuri unien, transsitilojen ja hallusinaatioiden avulla. Mitä jos tämä elämä, jota elämämme tietoisesti, onkin vain yksi unen muoto? Milloin me olemme siis hereillä oikeasti?

Tälläisia pohdintoja siis tänään aamupalapöydässä. Tässä huippuhyvien muffineiden ohje. Hyvää alkavaa joulukuuta kaikille! <3
 
Aamiaismuffinit (12 kpl)


4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
½ tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
1 rkl pestyn appelsiinin kuorta hienoksi raastettuna
1 kananmuna vatkattuna
2 ½ dl appelsiinimehua
60 g voita sulatettuna
1 pss (200g) pakastemustikoita jäisinä

Koristeluun:

Tomusokeria

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe sekä appelsiininkuoriraaste. Sulata ja jäähdytä voi. Lisää kuiviin aineksiin sekoittaen appelsiinimehu, vatkattu muna ja jäähtynyt rasva. Sekoita joukkoon nopeasti jäiset mustikat. Jaa taikina Amerikanmuffinivuokiin ja paista uunissa 225 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Unia ja aamuja pohtiessani olen todennut myös sen todeksi, että normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin aina ainakin 10 minuuttia lisää. Huomenna on taas maanantai ja aikainen herätys...

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Voimaannuttavia suklaakeksejä

Viime viikkojen aikana olen ahkeroinut opintojeni parissa. Toivon, että ensi keväänä olisin viisaampi ja taitavampi monessakin asiassa elämässäni, mutta näillä näkymin olen ainakin sairaanhoitajampi. Viimeiset kolme viikkoa olen viettänyt mittaillen sairaalan käytäviä ja harjoitellen monia kliinisen hoitotyön toimintoja kirurgian parissa. Minulle on ollut kasvun paikka astua maailmaan, josta en ole tiennyt juuri mitään. Nyt olen saanut aitiopaikalta seurata tosielämän puuhapetejen touhuja, joten kaikki kunnioitus ja kiitos kirurgeille, jotka ovat aivan uskomattoman luovia ja taitavia, sekä erikoistuville lääkäreille, jotka ovat näyttäneet minulle, että meillä kaikilla on oppivuotemme. Kukapa sitä osaisikaan heti kaiken? On hienoa pohtia yhdessä, että "mitähän osaa suolesta tässä nyt katsellaan kamerasta, osaako joku arvata..." ja "hei kuule, sinä opiskelija siinä, voitko soittaa oikean kirurgin paikalle?" Näihin viikkoihin on mahtunut paljon iloa, naurua, väsymystä ja kyyneleitä. Anteeksiantamisia ja anteeksisaamisia. Olen todennut, että tasan sen verran kun olen valmis antamaan anteeksi itselleni, olen valmis antamaan anteeksi myös muille. Meistä jokainen on elämän opiskelija ja oppii yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vietimme lauantaina rakkaan ystäväni syntymäpäiviä tanssien vanhan navetan ylisillä ja totesin, että mikäli minulla on jonain päivänä edes puolet hänen pulppuavasta ilostaan, riemustaan ja sokaisevasta säteilystään, saan olla tyytyväinen. Onnea vielä kerran Rakas sielunsisareni <3

Löysin kirpputorilta kirjan, jonka reseptin ansiosta olen jaksanut raskaan syksyn alun. Tässä resepti sadunomaisen ihaniin kekseihin, mutta pieni varoituksen sananen: näihin jää koukkuun ja pahasti.

Ps. Jos joku lihoo syötyään näitä keksejä kilokaupalla, allekirjoittanutta ei voida vetää vastuuseen asiasta.

Suklaa-pähkinäkeksit (12 kpl)

115 g voita
1 dl intiaanisokeria
½ tl vanilijasokeria
1 kananmuna vatkattuna
reilu 1 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl grahamjauhoja
1 ½ rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
115 g tummaa suklaata
(kaakaopitoisuus väh. 70 %)
55 g pähkinöitä rouhittuna
3 rkl maitoa

Vatkaa voi, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vatkattu kananmuna. Yhdistä vaahtoon jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita hyvin. Lisää karkeasti rouhitut suklaapalat, pähkinärouhe ja maito. Sekoita vielä kerran. Nosta seoksesta kahden lusikan avulla leivinpaperille tasaisen kokoisia nokareita (6/ pelti) melko kauas toisistaan, sillä taikina leviää kypsyessään. Taputa taikinanokareet haarukalla hiukan litteämmiksi ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes tuntuvat pehmeiltä, mutta kiinteiltä.

Tähän ohjeeseen sopii hyvin myös suolapähkinät.

tiistai 6. elokuuta 2013

Omenapaistosta ja ihmeitä

Elämä on täynnä ihmeitä. Jokainen päivä on täynnä ihmeitä ja silti toisinaan kuulemme väitteitä siitä, ettei ihmeitä tapahdu. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti, mutta juuri siksi, että niin käy, emme enää näe niiden ihmeellisyyttä. Jos punainen meri jakautuisi kahtia huomenna, se olisi meidän mielestämme ihmeellistä. Se olisi suoranainen ihme, mutta jos se tapahtuisi seuraavana päivänä, viikkona tai kuukautena uudelleen, se ei ihmetyttäisi meitä enää lainkaan. Ihmeet ovat meille arkipäivää. Silti minunkin uskoni ihmeisiin on ollut välillä koetuksella, mutta elämällä on mukava tapa yllättää meidät paatuneimmatkin ihmettelijät. Minä uskon ihmeisiin, mutta sitäkin enemmän uskon ihmeidentekijöihin. Niin juuri, Sinuun ja Minuun. Kauniina kesäpäivänä sain muistutuksen siitä, että meissä ja tässä maailmassa on paljon hyvää. Eräs muukalainen, ihmeidentekijä rannalla, nousi kaikessa hiljaisuudessa ylös pyyhkeeltään, kävi polkupyörällään lähikaupassa ja toi kaikille meille rannallaolijoille jäätelöt. Ja sen kummemin kiitosta pyytämättä jatkoi omia puuhiaan. Kiitos ihmeidentekijä, että taioit jäätelöä ja muistutit ihmeistä, joita me kaikki voimme tehdä toinen toisillemme.

Enkelikokoelman uusimmat pikkuenkelit kuiskuttelevat keittön kaapin päällä.

Toinen ihme, joka tänään tapahtui, oli kadonneen häkkikellarin avaimen "löytyminen". Kun kaksi aikuista jo elämää nähnyttä ihmistä laittaa hynttyyt yhteen ja lusikat samaan laatikkoon, saattaa tilanpuute toisinaan aiheuttaa pientä (tai suurempaa) ahdistusta. Ja silloin kun hätä on suurin, käykin niin, että häkkikellarin avain, (tai oikeastaan 3 avainta) katoaa mystisesti. Siinähän sitten elellään ja katsellaan laatikoita, pinoja ja tavaraa pursuavia kaappeja pari kuukautta. Ja kiristellään hampaita, minä eritoten. Rannalta tullessani, kotiovella, sain yllättäen ajatuksen, että minulla on häkkikellarin avain. Ja siinähän se nökötti, avainnipussani. Avain onneen oli kokoajan minulla itselläni. Tosin, ei minua ne tavararöykkiöt ole enää häirinneet moneen viikkoon.

Ja kun nyt näitä ihmeitä aloin luettelemaan, niin kerronpa vielä yhden. Minä tein ihmeen: ompelin mekon itselleni. Siitä ei tullut täydellinen, mutta riittävän hyvä ensimmäiseksi mekoksi. Saatan jatkossa ommella mekkoja lisää, kunhan nyt ensin opiskelen ompelusanastoa. Se helpottanee kaavojen lukemista ja ompelemista. Visioita riittää, mutta ompelutaitoa täytyy kartoittaa. Kun nyt on kuitenkin niin, että tekemällä oppii, niin ommella aion jatkossakin. Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä aina voi oppia uusia taitoja. Se, joka väitti, ettei vanha koira opi uusia temppuja, oli väärässä. Uskon, että meidän tulisi haastaa itsemme jatkuvasti oppimaan uusia asioita. Itseasiassa olisi järkevää tehdä lista, johon kirjoittaa kaikki asiat, jotka haluaa elämänsä aikana oppia. Jokaisesta ei voi tietenkään tulla oopperalaulajaa, mutta laulamaan voi oppia, vaikkei lauluääni olisikaan satakielen. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon naapurin rouva. Terveisiä vaan sinne! Ooppera kuuluu tänne alakertaan asti... Ehkä minustakaan ei tule ammattimaista pukuompelijaa, mutta ompelutaidon voin ja aion silti oppia. Leipominen alkaa sujua jo, joten harjoitus on tehnyt tehtävänsä, jos nyt ei ihan mestaria vielä.

Tässä omenapaistoksen ohje:

noin 4 kpl happamia omenoita
½ dl vaahterasiirappia
1 tl kanelia

Taikina:
150 g voita
1½ dl intiaanisokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
1 dl pähkinärouhetta

Voitele piirakkavuoka. Leikkaa omenat kuutioiksi. Levitä vuoan pohjalle. Valuta siirappi ja kaneli omenoiden päälle ja sekoita hyvin. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää keskenään sekoitetut jauhot, vaniliinisokeri ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostele taikina omenoiden päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle rouhittuja pähkinöitä. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Leivonnaiset, joihin käytetään intiaanisokeria, ovat väriltään aina ruskeita. Valitettavasti siis vähemmän näyttäviä leivonnaisia, kuin valkoisella sokerilla leivotut, mutta ravintoarvoltaan huomattavasti parempia. Intiaanisokeri sisältää kalsiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä, magneesiumia, piihappoa, pantoteenihappoa, B1, B2, B3, B6, A ja E-vitamiineja sekä fluoria. 

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Marenkikakkua & Hidasta Elämää

Nyt on se aika vuodesta, kun isketään jarrut pohjaan ja hidastetaan vauhtia. Huomaan itselleni kehittyneen vauhtisokeuden aiheuttavan hidastamisvaikeuksia. Kokemus on samankaltainen, kuin moottoritiellä 120 km/h vauhdista siirryttäessä 60 km/h vauhtiin kesäisten tietöiden vuoksi. Puolet hitaampi vauhti tuntuu tuskastuttavan hitaalta. En ole vuosiin harrastanut lomailua ja nyt kun olen innostunut tunnustamaan asioiden todellisia laitoja, voin paljastaa, että olen välttänyt lomailua. Lukuunottamatta vuoden 2011 marraskuun muutaman viikon lomaa, olin lomalla viimeksi vuoden 2009 kesällä eli noin 4 vuotta sitten. Tänä vuonna ajattelin harjoitella lomailua ja ehkäpä ottaa sen jopa tavaksi.

"Jos haluat elää pitkään, elä hitaasti."

Kesäloman ensimmäinen päivä on takana ja saldo on seuraavanlainen: yksi hermoromahdus, jonka jälkeen synkkää pohdintaa elämästä sisältäen seuraavat vähemmän ylevät ajatukset: "Ei tästä mitään tule, en jaksa mitään enkä pysty mihinkään.". Hermoromahduksen jälkeen keräilin itseäni muutaman tunnin ajan ja sitten lähdin kirjastoon, josta lainasin pinon kesälukemista itseni kouluttamista varten. Paikallisesta kaupasta mukaani tarttui valurautaetana. Hetken aikaa ihmettelin, että miksi myynnissä on rumia valurautakoriste-etanoita, kun niitä oikeitakin kuulemma löytyy ihmisten puutarhoista jo kiusaksi asti, ja sitten nakkasin etanan ostoskoriini. Totesin sen olevan muistuttamassa minua hitaammasta elämästä. Kaikessa rumuudessaan se on oikeastaan aika hellyyttävä. Sopii varmastikin hyvin vaaleasävyiseen sisustukseen enkelipatsaitteni viereen. Huomaatteko? Ajattelen heti positiivisemmin, vaikken ole vielä edes lukenut yllä olevaa elämäntaito-opasta.

Tällä hetkellä ompeleminen täyttää ajatukseni niin tehokkasti, että unohdin vehnäjauhot ruokakauppaan. Lankaa muistin ostaa eli viis ruoasta, kunhan lankaa piisaa! Materiaalit ompeluihini olen ostanut kirpputorilta, josta kankaita saa hyvinkin edullisesti.

Ompelin pojan huoneessa hujan hajan oleville pehmoleluille lelukassin vanhasta pussilakanasta. Kun elämässä on paljon keskeneräisiä asioita, on todella mukavaa saada tehtyä jotakin valmiiksi. Voisi siis sanoa, että ompeleminen täyttää valmiiksisaamisen tarpeeni. Joskus se myös opettaa sietämään keskeneräisyyttä.

Ompelemisen lisäksi olen leiponut marenkikakkua. Britakakku on raikasta ja yllättäen ei lainkaan niin makeaa, kuin marenkikakun olettaisi olevan.

Marenkikakku

Pohja:

150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Pinnalle:

3 valkuaista
2 dl tomusokeria
hiukan vaniljasokeria
½ pussia rouhittuja pähkinöitä

Täyte:

kermavaahtoa
4 tl vanilijakastikejauhoa
marjoja (esim. mustikoita, mansikoita ja vadelmia)

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Lisää vuorotellen maito ja vehnäjauhot, johon sekoitettuna leivinjauhe. Levitä pohjataikina pellille. Vatkaa marenki vaahdoksi. Levitä varovasti taikinan päälle ja ripottele marengin päälle vielä pähkinärouhe. Paista uunissa 175 asteessa 20-30 min. Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan. Täytä ja tarjoile.